Eurooppa Afrikassa.

Tämä viikko oli harvinaisen pilvinen ja sateinen. Tämä saari ei osaa nähtävästi varautua parin päivän perättäiseen sateeseen. Olemattoman viemärijärjestelmän ansiosta kadut tulvii, ja tämän seurauksena esimerkiksi bussit jättävät joskus tulematta. Lisäksi meidän kämppään tippui vettä katon läpi, ja laitettiin ämpäri ehkäisemään märkää. Mietin, että miten nämä rakennukset pystyvät välttymään homehtumiselta.

Taksivene

Viikko tuli siis vietettyä pääosin sisätiloissa. Katottiin leffoja ja futista teatterissa, pubissa ja välillä kotona. Torstaina oli ”International Cuisine night”, jossa sai syödä mahan täyteen vaihtareiden tekemää ruokaa ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Itsehän en tehnyt mitään (kuten ei kukaan muukaan suomalainen, siinä nähdään kulttuurimme vieraanvaraisuus :)), mutta söin sitäkin paremmin. Eilen koitin onneani (tai pikemminkin onnettomuuttani ) kasinolla,  ja eihän siitä yllättäen mitään taskunpohjalle jäänyt. Plussana mainittakoon, että pelatessa juomat ja pikkupurtava on ilmaista. Tänään heräsinkin auringonpaisteeseen ja lähdettiin kiertämään kauniita pikkukaupunkeja merenrannalla. Näin meduusan! Pisteenä i:n päälle tultiin Vittoriosasta ulapan yli pienellä soutuveneen kokoisella kalastajaveneellä (johon mahtuu 4 ihmistä, mut meitä oli 8) auringonlaskua katsellen Vallettaan. 

Ainoa asia mitä uutiset tällä hetkellä näyttää on (Egyptin ja Tunisian jälkeen) Libyan tilanne. Ihmiset on täällä valppaina.. ja ehkä jopa huolissaan, koska jos Libyan rajat avataan, tänne tulee tuhansia ja tuhansia turvapaikanhakijoita. Libyalaisia hävittäjiä laskeutuikin jo tänne, kun ne vastusti hallituksen käskyä ampua mielenosoittajia, ja tuli tänne pakoon. Hassua muuten ajatella, että ollaan etelämpänä kun osa Tunisiasta tai Algeriasta. Vaikka ollaan yhä osa Eurooppaa, niin samalla myös osa Afrikkaa. Sen takia täälläkin eletään nyt aika mielenkiintoista aikaa. Heti kun tänne tulee ihmisiä, pätee niihin automaattisesti EU:n ihmisoikeudet. Niinpä voi olla, että koska tämä on läheinen ja merta pitkin helposti lähestyttävä kohde, täällä on kohta yhtä paljon turvapaikanhakijoita kun asukkaita.

Hengissä taas.

Just kun pääsin kehumasta noita italialaisia, niin viikko sitten sunnuntai-iltana ne hyökkäs kymmenen ihmisen laumalla mun huoneeseen synttäreiden kunniaks. Ne oli itse tehny mulle 2 kakkua, ja toivat myös 2 pulloa viiniä (ei itse tehtyä).  Lisäksi, kun mentiin katsomaan futista, tytöt jäi tiskaamaan ja siivoamaan, vaikka kiellettiin ja koitettiin häätää niitä ulos. GRAZIE MILLE!

Teatteria ja belgialaisia

Meidän Erasmus koordinaattori sanoi ensimmäisen yliopistopäivän orientaatiossa näin: "dont go out with too little clothes, it's still winter, and even if it feels so warm to you, it is not, you will get sick, and then you get us sick.” En uskonut, ja sen seurauksena makasin käytännössä maanantaista asti koko viikon sängyssä. Sama tauti tarttui myös kämppikseen ja välillä meinas seinähulluus iskeä. Ainoita kertoja kun laitoin nokkaani ulos oli perjantaina. Koko viikon oli paistanut aurinko, mutta juuri tuolloin iski 17m/s myrsky, joka tuhos mun sateenvarjon, kasteli mut läpimäräks ja laittoi autotiet tulvimaan. Tämä ei ainakaan tehnyt hyvää taudille. Söin koko viikon lääkkeitä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Eilen lauantaina sain tarpeekseni makaamisesta ja lääkkeistä, ja päätin kokeilla vanhan kansan viisautta. Join viskiä kuuman veden ja hunajan kanssa, ja kas, BAM, tauti on poissa :) Tänään haisteltiin kulttuuria, ja mentiin porukalla yhteen Euroopan vanhimmista teattereista nauttimaan klassisesta ja modernista orkesterimusiikista. Paikalla tuntui olevan Maltan koko hallitus ja yläluokka piispoineen, ja huomattiin olevamme alipukeutuneita. Meillä oli neljä omaa kabinettia, ja näkymät niistä oli kyllä hienot.

Yliopistolla eksyy helposti, koska kaikkialla näyttää tältä

Kipeänäkin kävin kuitenkin suurimmalla osalla luennoista, koska niissä on 100% läsnäolopakko, ja jos ei ilmesty paikalle, pitää viedä sairastodistus, ja sairaala on yhtä kaukana kun yliopisto :D Film appreciation kurssia pitää sekopäinen vanha pappa, joka puhuu ranskan ja maltan aksentin sekoitusta, eli toisin sanottuna siitä ei saa mitään selvää. Lisäks se ukko pitää Hitchcockia messiaana ja paasaa jostain tähdistä avaruuden takana ja mikroskoopeista ja siitä miten se on tuhlannut kaikki rahansa, ja haluaisi olla itekseen, mutta pakko ”opettaa”, jotta saa rahaa. Kurssin piti loppua viideltä (!), mutta se äijä vaan jatkoi mesoamistaan hullunkiilto silmissään, eikä kukaan uskaltanut lähteä pois, koska kaikki pelkäs sitä. Kurssi on kuitenkin ihan letkee, koska siellä katsotaan joka kerta elokuva, ja hmmm… mielenkiintoinen juurikin tän papan takia. Siksi aionkin sen käydä. Valokuvauskurssia pitää kans vähän höppänä, mutta asiansa osaava ja sympaattinen vanha patu. Kurssi vaikutti hyvältä. Huomisaamu alkaa mielenkiintoisella maasta- ja maahanmuuttoa tutkivalla yhteiskuntapolitiikan kurssilla.

Italialaiset on järkyttyneitä mun ruokailutavoista. ”Matti, did I see you yesterday drinking MILK WITH PASTA?? NO NO NO”. Seuraavana päivänä: ”Are you eating a sandwitch with pizza??” ja päälle paljon naurua. Sitä seuraavana: ”You put pesto and tuna BOTH inside pasta?? No, i won’t come to this room again.” Tänään erehdyin sanomaan: ”All you eat is pasta”, johon sain vastaukseks paljon äänekästä vastustamista ja vihaa. Puolustus oli se, että pastaa syödään vaan lounaaksi, illallisella on joskus tarjolla jotain muutakin. Eli olin oikeassa, mutta en enää kehdannut mainita asiaa :D Mun vuoden italiassakin asunut kämppis sanoikin, että ainoa asia mitä italialaiset osaa ja tietää, on kotitalous ja ruoanlaitto :D

Pikku-Italia

Yliopisto on nyt lähtenyt käyntiin. Ensimmäisellä kurssilla, ”Slave narratives”, meitä oli ensimmäisellä kerralla keittiön kokoisessa luentosalissa yhteensä viisi ihmistä. Luennoitsija käveli sisään, ei esitellyt itseään tai antanut muutakaan informaatiota kurssista, vaan alkoi papatti orjista tunnin yhteen hengenvetoon, ilman mitään interaktiivisuutta. Tunnin jälkeen lehtori tokaisi ”I stop now, see you next week”, ja lähti lätkimään. Asia oli kuitenkin ihan mielenkiintoista.

Siinä on paperisilppua siivottavaksi

Fiesta

Torstaina oli koko suuren maan laajuinen pyhä- ja vapaapäivä. 10 helmikuuta on päivä jolloin Paavali haaksirikkoutui Maltalle. Tämän kunniaksi olikin järjestetty sitten melkoiset fiestat, jossa oli puolet Maltan populaatiosta ja jokainen turisti, joita tosin ei tähän aikaa vuodesta ole hirveästi.

Perjantaina oli sitten toinen luento, jossa tutkitaan EU:n ja muun maailman politiikkaa. Kyrpiintyneen näköisen professorin ensimmäiset sanat olivat tilaan saavuttuaan ”Please don’t be so rude to me, and i won’t be to you”.  Professori kuitenkin alkuäreyden jälkeen osoittautui varsin viisaaksi ja hauskaksi sälliksi, joka oli erityisen kiinnostunut meistä erasmuksista. Hän sanoi palelleensa Helsingissä joulukuussa. Yritin vastata, että ”Now it’s minus…”, jonka hän keskeytti sanomalla, että ”Please don’t tell me no more, I don’t want to know”. Tälläkään luennolla ei käytetty mitään oheismateriaalia tai vastaavaa, mutta luento oli mielenkiintoinen juurikin tämän professorin ansiosta.

Minä, Hanna ja Tommy ollaan soluttauduttu italialaisten erasmusten kommuuniin, ja nyt ei muutamina viime päivinä olla muuta tehtykään, kun syöty, juotu ja kierrelty niiden kanssa paikasta toiseen. Italiaanot on huippuja ja (joskus tahattoman) hauskoja. Kaiken lisäks ne kokkaa meille täydellisiä illallisia ja jälkiruokia about joka päivä, eikä ne tykkää siitä, jos koitetaan kohteliaasti kieltäytyä ja sanoa, ettei voida syödä niiden ruokia joka päivä. Koska en pysty kokkaamaan niille yhtä hyvää takaisin, niin eilen koitin edes vähän keventää sielun taakkaani tekemällä niille sangollisen sangriaa. Tosin osa italialaisista yllättäen myöhästyi tästä tilaisuudesta niin paljon, etteivät ehtineet juoda sangriaa lainkaan. Yksi päivä kotiin tultuamme huomasimme, että siivooja oli lattian luuttuamisen ja lakanoiden vaihtamisen lisäksi tiskannut myös astiamme (sitä ne ei yleensä tee, mut ollaan vissiin niin kivoja), niin voi todeta tämän olevan täyden palvelun laitos. 

Mitäs muuta.. Eilen bileissä tapasin slovenialaisen korispelaajan, jonka kanssa aletaan keräämään yliopistojoukkuetta. Tämä päivä meni iisisti parvekkeella auringossa löhöten, tuoreita hedelmiä syödessä ja hyvää musiikkia kuunnellessa. Pelasin myös yhden elämäni äänekkäimmistä PES peleistä (niille ei-kultturelleille jotka ei tiedä, niin se on elämää suurempi  futispeli :D) italialaista vastaan. Italialaiseen tyyliin se voitti ekan 0-1. Onneks voitin tokan, niin voin jatkaa päivää hyvillä mielin, ja mennä katsomaan ihan oikeaa jalkapalloa illalla.

Huomenna koulu jatkuu varmaan mun yliopistouran pisimmällä kuuden tunnin päivällä :o

Loppuun vielä vähän sitä italialaisten tahatonta komiikkaa mistä puhuin. 

Favourite quotes, part 1:

Me: "Laura, i don’t want to shoot you"
L: "hihihihi. Me too"

Me: "Fabio, I praise you"
F: "Me? no no, no presidente."

Tommy: "This decoration looks chinese"
F: "No, i dont like chinese food"

F: "we are strawberry going after two”. 

Mansikan tilalla tässä lauseessa piti siis olla “probably” :D

Got to like them!

Tour de Malta.

Yeah, Valletta on kaunis.

Biblioteka e cafeteria

Ensimmäinen päivä yliopistolla sisälsi paljon turhaa tietoa, hieman tärkeää tietoa, ja paljon jalkoja ja silmiä väsyttävää istumista. En mahdu täällä istumaan mihinkään kunnolla. Huomasin, että mulla oli kolme lappua, mitkä piti muistaa ottaa mukaan tänne Suomesta. . Unohdin ne kaikki. Yliopisto alkaa keskiviikkona, tosin kellään ei tunnu olevan mitään hajua mihin pitää mennä ja monelta. Ensiksi olisi tarkoitus tutustua kursseihin ja käydä mukana, myöhemmin valita ne mitä haluaa jatkaa. Ihmiset on mukavia ja keskustelu välitöntä. Saatiin uusia italialaisia kavereita, ja tuntuukin, että kaikki vaihtarit on Massimo tai Angelia. Osa nimenomaan italialaisista on vaan uskomattoman laiskoja. Puolen tunnin kävelyn välttääkseen Massimo (nimi muutettu) otti ensin reilun puolen tunnin bussin Vallettaan, josta vähintään yhtä hitaan yliopistolle.

Tommy ja meidän parveke

Täällä kämpässä ei voi ikinä olla varma mikä ei toimi ja mikä toimii milloinkin. Välillä ei tule kuumaa vettä, viime aikoina kylmä on pätkinyt. Toisinaan vesi on ruskeeta, välillä keltasta ja joskus kirkasta. Vessan loisteputkilampun vaihtamisessa meni puolisen viikkoa. Pyykit pesen keltaisessa vedessä kylpyammeessa, koska pesukone maksaa 6€ kerta, ja sekään ei ole toiminut sitten joulukuun. Toisaalta tämä toimimattomuus tuo lisää charmia tähän kämppään, ja niin kuin Tommy sanoi: ”That’s why I like it so much”.

Iltapäivällä päätettiin lähteä seikkailemaan saaren pohjoisosaan, koska ei ollut muutakaan tekemistä. Määränpäähämme ei päästy, mutta päädyttiin aika mitättömän näköiseen pikkukaupunkiin, joka on täynnä hotelleja, ja kesällä varmasti melkoinen turistirysä. Aikamme käveltyämme onnistuimme eksymään, jonka seurauksena myöhästyimme viimeisestä bussista (joka lähti 19.30). Täällä muuten pimeä tulee kuuden aikaan, ja se tulee WHUM yhtäkkiä, ja sitten onkin saman tien pilkkopimeää.  Anyway, oltiin siis vähän hukassa, ja busseja ei näkynyt missään. Ihmiset sanovat, että täällä liftaaminen on turvallista ja maltalaiset ottavat usein kyytiin. Koitettiin siis seuraavaksi liftata, mutta ilmeisesti maltalaisten sympatiat ei yltänyt kolmen suurikokoisen (sori Hanna :D) Eurooppalaisten kyyditsemiseen. Aikamme pyörittyä löysimme vihdoin yhden bussin. Hyppäsimme kyytiin, ja meno oli taas aikamoista. Bussikuski ajoi (Neitsyt Marian ikoni pään yläpuolella) tiukissa mutkissa väärällä kaistalla toisen auton rinnalla yrittäen kiilata. Peruutuspeilistä näimme kuskin sadistisen naurun. Tämä bussi ei vienyt meitä lähelle kotia, vaan kiersi monien kaupunkien läpi kohti Vallettaa. Tosin näillä nopeuksilla ja saaren koosta johtuen matkaan ei taittunut kovin paljoa aikaa. Valletassa menin ostamaan leipää kojusta, bussikuski tuli perässä, taputti mua olkapäälle ja kysyi ”You like’d it?” ylpeä virne naamallaan, niin kuin olis just voittanut jotain. Täytyy myöntää, että hulluudestaan huolimatta bussikuskit on taitavia, ja busseilla liikkuminen on hyvää hupia, varsinkin kun vielä ei ole liian kuuma. Kuulemma tänä vuonna nämä toisen maailmansodan aikaiset bussit korvataan uusilla, mikä on sääli.